
Kingsvalleyn kasvatustyö painottuu saksalaisiin ratsuhevosrotuihin: hannover-, holsteiner-, ja trakehnerhevosiin. Näiden lisäksi joitakin westfalen-, oldenburg- ja täysiverivarsoja syntyy vuosittain. Kasvattamillemme hevosille yhteistä on hyvä käsiteltävyys, korrekti rakenne ja suuri hyppykapasiteetti ja hyvä hyppytekniikka.
Varsat nimetään aina emä- tai isälinjansa mukaan. Orivarsa saa nimeensä juonteita isältään ja tammavarsa emältään. Kaikissa nimissä yhteistä on kuitenkin kasvattajaliitteemme SWA, jonka voit havaita kasvattiemme nimen perästä.
Pyrimme kasvattamaan varsoja vain kilpailleista ja palkituista vanhemmista. Kasvattamiemme varsojen kohdalla toivottavaa on vierailu kilparadoilla. Tämän vuoksi myymme kasvattamiamme varsoja vain tavoitteellisille omistajille.
The Horses We Have Bred
| 1. | Landon
SWA oldenburgori - s. 3.12.2005 - Laviar x WHOA Firetrick - om. Sirène Saa nähdä, mitä tästä pikkukaverista kasvaa - liikettä löytyy ja kaveri on intoa täynnä. Sukunsa puolesta oriissa ei ole suuremmin kehumista, vaikkakin molemmat vanhemmat ovat kilpailleet melko menestyksekkäästi kouluratsastuksessa. Kuollut 3/2007 |
| 2. | Winnipeg
SWA trakehnertamma - s. 12.12.2005 - Black River's Redfox x Wicca Impera - om. Kingsvalley Ikäänkuin tilausvarsana kasvatettu piskuinen harmaa tamma. Emänä liisitammamme Wicca Impera ja isänä upea Black River's Redfox - todellinen estesuku! Suvussa yhdistyy hieman uudemman kannan hevoset ja vanhat huippunimet, kuten mainitakseni vaikka Altén. Saavutuksia: hyviä kilpailutuloksia (ERJ) |
| 3. | Riazzani SWA hanoveriantamma - s. 18.12.2005 - Routinier x R Volizzani - om. Kingsvalley Varsin mielenkiintoisesta suvusta tuleva, hyvin kyvykäs varsa. Aikuisena tämän kanssa pyöritään todennäköisesti niin koulu- kuin esteradoillakin. Ulkomaiset huippunimet ja kotimainen kuuluisuus Routinier löytyvät tämän suvusta. Saavutuksia: hyviä kilpailutuloksia (ERJ) Kuollut 7/2008 |
| 4. | Narcotic SWA hanoverianori - s. 24.1.2006 - HRS Maniac x Janis Impera - om. Kingsvalley Lupaava tummaverikkö. Isänä on raamikas Maniac, emänä näppärä Janis. Tätä varsaa ei voi kuin ihailla! Narcotic tulee hienosta koulusuvusta ja omaa suuret liikkeet. Kaveri pääsee kuitenkin kokeilemaan taitojaan myös estekentillä. Saavutuksia: hyviä kilpailutuloksia (ERJ) Kuollut 7/2008 |
| 5. | Stiletto
SWA oldenburgori - s. 28.2.2006 - Stillton x Jailbird - om. Gestüt Winzig Komea kuin mikä ja mikä ravi! Stiletto on temperamenttinen varsa, mutta kuitenkin helposti käsiteltävissä. Orivarsasta kasvanee Grand Prix -tason estehevonen, sillä tämän isä tulee huippuisälinjasta ja emä on kilpaillut pitkän ja menestyksekkään uran 140-150cm esteillä. Saavutuksia: esikantakirjaus, hyviä kilpailutuloksia (ERJ), hyviä kilpailutuloksia (KRJ), hyviä kilpailutuloksia (VVJ-III) |
| 6. | Generald
SWA trakehnerori - s. 23.5.2006 - Waterfall's Genlock x Nixie Valborga - om. hooriya Generald on tumma hurmuri, joka omaa suuret liikkeet ja hienon rakenteen. Generaldista odotellaan suuria ja ori jääkin neljäntenä kasvattina kasvamaan Kingsvalleyyn. Generald nähtänee tulevaisuudessa 140-150cm esteradoilla. Saavutuksia: hyviä kilpailutuloksia (ERJ) |
| 7. | Sebastian
SWA oldenburgruuna - s. 30.5.2006 - Stillton x Jailbird - om. Yenillor Tahdikkaat askellajit omaava temperamenttinen kaveri. Taitanee tulevaisuudessa niin este- kuin kouluratsastuksenkin ja ruunasta kasvanee komea hevonen. Ruunattu turhan orimaisen luonteensa vuoksi. Mukava sukutaulu. Saavutuksia: hyviä kilpailutuloksia (ERJ-IV) |
| 8. | Rubinstar SWA hanoverianori - s. 14.6.2006 - FR Rubinstrat x R Volizzani - om. Kingsvalley Huippusukuinen arvonsa tunteva ori. Vaikuttaa perineen molempien vanhempiensa hyvät piirteet, vaikka onkin luonteeltaan isäänsä säpsäkämpi. Tulevaisuuden koululupaus, jolta löytynee vauhtia esteradoillekin! Kuollut 7/2008 |
| 9. | Primastar
SWA trakehnertamma - s. 18.8.2006 - Gordian II x Moviestar - om. Ceridwyn Hienosukuinen kaunis tammavarsa. Molemmat vanhemmat ovat kilpailleet menestyksekkäästi esteradoilla. Diivailija, jolta löytynee kapasiteettia niin este- kuin kouluradoillekin. Saavutuksia: esikantakirjaus, hyviä kilpailutuloksia (ERJ) |
| 10. | Call
for It SWA xx englantilainen täysiveritamma - s. 20.8.2006 - Yellow Cab xx x Go For It xx - om. mollis Kingsvalleyn ensimmäinen täysiverikasvatti, jonka kohdalla odotukset ovat korkealla. Pirtsakka kaveri, jolla hyppytekniikka huippupäästä. Ei ainesta vaativille kouluradoille. Saavutuksia: hyviä kilpailutuloksia (ERJ) |
| 11. | Stilton
SWA oldenburgori - s. 25.8.2006 - Stillton x Jailbird - om. Maple Hill's Komea nuorukainen. Varsa on energinen ja todella temperamenttinen, kuten isänsäkin. Isältään kaveri on tainnut periä myös jäntevät ja vahvat liikkeensä ja upean ravinsa. Kykyä löytyy niin esteille kuin kouluunkin! Saavutuksia: hyviä kilpailutuloksia (ERJ) Kuollut 10/2008 |
| 12. | Don
Cenzo SWA hanoverianori - s. 1.9.2006 - Don Corleone x Tigerland - om. MYYNNISSÄ Upeasukuinen kingsvalleyläinen orivarsa! Rautias herra hyppää rohkeasti ja omaa paljon kapasiteettia sekä liikeradoiltaan suorat, suuret liikkeet. Vaikuttaa selväpäiseltä ja oppivaiselta varsalta. Saavutuksia: hyviä kilpailutuloksia (ERJ) |
| 13. | Vendetta
SWA xx englantilainen täysiveritamma - s. 30.9.2006 - Yellow Cab x Venezia - om. Kivasukuinen englantilainen täysiveritamma. Temperamenttinen ruunikko liikkuu puhtaasti, omaa komean laukan ja on hyvin innokas hyppäämään. Hieno kenttä- tai esteratsunalku! Saavutuksia: hyviä kilpailutuloksia (ERJ), hyviä näyttelytuloksia (PKK, KTK-I) |
| 14. | Rosa
Rubina SWA trakehnertamma - s. 2.10.2006 - Gordian II x Rhada - om. Tessa Kaunis rautias tammavarsa, joka on yltiömäisen utelias. Tämä tamma tulee hienosta suvusta, jossa on kapasiteettia niin este- kuin koulupuolellekin. Saavutuksia: VIR MVA Ch, hyviä kilpailutuloksia (ERJ), hyviä näyttelytuloksia (NJ) |
| 15. | Hilton
SWA oldenburgruuna - s. 15.10.2006 - Stillton x Jailbird - om. Liina S. Upea orivarsa! Täysiveljiensä tavoin temperamenttia löytyy, joten vain osaavalle ihmiselle. Ruunikko Hilton omaa upeat liikkeet - etenkin ravia saattaa kehua! Komea kokonaisuus. |
| 16. | Don
Armano SWA hanoverianori - s. 24.10.2006 - Don Corleone x Tigerland - om. Maple Hill's Komea rautias orivarsa! Hyppykapasiteettia orilta löytynee helposti Grand Prix -luokkiin. Varsa liikkuu puhtaasti ja omaa elastiset, suuret liikkeet. Hieno esteratsunalku! Saavutuksia: hyviä kilpailutuloksia (ERJ) |
| 17. | Rinascita
SWA holsteinertamma - s. 5.12.2006 - Kiefer GER x Renesaince R - om. PB Itsenäinen, hieman säpsäkkä hevosenalku, joka on sosiaalinen ja hyvin innokas oppimaan uusia asioita. Varsalla on hienot, puhtaat liikkeet ja paljon kapasiteettia esteradoille. Saavutuksia: hyviä kilpailutuloksia (ERJ-I) |
| 18. | Don
Tedesco SWA hanoverianori - s. 16.12.2006 - Don Corleone x Tarnanstrich - om. Siiri K. Komea rautias orivarsa, jolla on takanaan kapasiteetikas suku. Rohkea, rakenteeltaan korrekti varsa, jolla on lahjoja jopa Grand Prix -esteratsastusluokkiin asti. Saavutuksia: hyviä kilpailutuloksia (ERJ) |
| 19. | Gregorian
SWA trakehnerori - s. 17.12.2006 - Gordian II x Moviestar - om. Nonshein Temperamenttinen orivarsa, jolla on hienot liikkeet. Ori hyppää mielellään ja hyvällä tekniikalla. Tästä kompakti pakkaus niin koulu- kuin esteradoillekin! Saavutuksia: hyviä kilpailutuloksia (ERJ) |
| 20. | Yesterday
SWA xx englantilainen täysiveriori - s. 12.1.2007 - Yellow Cab xx x Go For It xx - om. Kingston Hienosukuinen esteratsunalku! Virtuaalimaailman harvinaisuuksia. Orilla on takanaan estepainotteinen suku. Varsa on innokas liikkumaan ja omaa puhtaat liikkeet ja paljon hyppykapasiteettia. Saavutuksia: champion, hyviä kilpailutuloksia (ERJ), hyviä näyttelytuloksia (NJ), Champion |
| 21. | Rhapsody
SWA trakehnertamma - s. 18.1.2007 - Yellow Cab xx x Rhada - om. K&M Sporthorses Kevytrakenteinen ja elegantti tammavarsa. Omaa tavalliset liikkeet, mutta sitäkin enemmän intoa ja hyppytekniikkaa. Lupaava nuori hevonen korkealle tähtäävälle esteratsastajalle! Kuollut |
| 22. | Tempesta
SWA hanoveriantamma - s. 19.1.2007 - Don Corleone x Tigerland - om. Escarcha Kaunis rautias tamma, jolta löytyy kivat liikkeet ja mukavasti hyppykapasiteettia. Tammalla on takanaan hieno estehevossuku. Kuitenkin luonteeltaan hieman hankala, eli vain osaavaan kotiin. Saavutuksia: hyviä kilpailutuloksia (ERJ) |
| 23. | Romantica
SWA holsteinertamma - s. 25.1.2007 - Fearghas Faust GER x Renesaince R - om. Kingsvalley Hienon suvun omaava ruunikko tammavarsa, joka jää Kingsvalleyyn. Tamma liikkuu puhtaasti ja hyppää innolla. Omaa myös mukavan ystävällisen ja pirteän luonteen. Saavutuksia: hyviä kilpailutuloksia (ERJ) |
| 24. | Giada
SWA xx englantilainen täysiveritamma - s. 20.2.2007 - Heart of Silver x Venezia om. Tessa Elegantti ja kevytrakenteinen täysiveritamma, joka tulee erilaisesta suvusta. Tamma hyppää hyvällä tekniikalla ja rohkeasti ja sillä on myös hyvät liikkeet. Näppärä kilpuri este- tai kenttäratsastajalle! Saavutuksia: hyviä kilpailutuloksia (ERJ), hyviä kilpailtuloksia (KRJ) Kuollut |
| 25. | Don
Cerrino SWA hanoverianori - s. 26.2.2007 - Don Corleone x Tarnanstrich - om. MYYNNISSÄ Raamikas orivarsa, jolla on takanaan laadukas estehevossuku. Rautias läsipää liikkuu puhtaasti ja omaa rutkasti luonnetta. Tulevaisuuden isojen esteratsastusluokkien tähti! Saavutuksia: hyviä näyttelytuloksia (NJ) |
| 26. | Terabithia
SWA hanoveriantamma - s. 27.2.2007 - Don Corleone x Tigerland - om. Heidi S. Mukavaluonteinen rautias tammavarsa, jossa on kapasiteettia suuremmillekin esteratsastusradoille. Liikkeiltään puhdas ja elastinen. Tammalla on takanaan vahva estehevossuku. |
| 27. | Dolce
Latte SWA hanoveriantamma - s. 5.3.2007 - Don Corleone x Tigerland - om. Kingsvalley Kaunis rautias tammavarsa, jolla on kapasiteettia aina Grand Prix -esteradoille asti! Tamma hyppää rohkeasti, on tarkka jaloistaan ja varovainen. Lisäksi sillä on hienot liikkeet. Saavutuksia: hyviä kilpailutuloksia (ERJ) |
| 28. |
Patrouilleur SWA |
| 29. | Silversmith
SWA holsteiner-ruuna - s. 11.3.2007 - Segrare x Paranoia - om. Heini H Tulisieluinen, komea orivarsa, jossa on kapasiteettia isompiinkin esteratsastusluokkiin. Luonteeltaan todellinen kilpahevonen: sisukas, rohkea ja yritteliäs. |
| 30. | Carino
SWA hanoverianori - s. 15.3.2007 - Caranthir x Tarnanstrich - om. Lexington Rohkea, mutta rauhallinen orivarsa, joka omaa hienot suuret liikkeet ja komean laukan. Kapasiteetikas hevonen esteradoille, mutta liikkeiltään sopiva myös koulupuolelle. Saavutuksia: hyviä kilpailutuloksia (ERJ), hyviä näyttelytuloksia (NJ) |
| 31. | Parco
Cito SWA holsteinerori - s. 16.3.2007 - SeaSoul's Narvan x Hallucination - om. Kingsvalley Komeaakin komeampi holsteinerorivarsa, jolla on takanaan hieno suku. Tässä orissa on kapasiteettia aina Grand Prix -radoille asti ja miksei korkeammallekin! Hieno nuori lupaus. Saavutuksia: hyviä kilpailutuloksia (ERJ) |
| 32. | Jalapeno
SWA holsteinertamma - s. 21.3.2007 - Sentence of Death x Jokero R - om. Kingsvalley Vahvarakenteinen luonteeltaan rauhallinen tammavarsa, josta toivotaan hyvää hyppääjää. Tamma omaa myös elastiset, todella suuret liikkeet, joita ei voi kuin ihailla. Lisäksi se hyppää rohkeasti. Saavutuksia: hyviä kilpailutuloksia (ERJ) |
| 33. | Panthera
SWA hanoveriantamma - s. 23.3.2007 - Severus Snape GER x Tigerland - om. MYYNNISSÄ Elegantti tummanruunikko tammavarsa. Luonteeltaan tamma on sympaattinen ja yritteliäs. Tamma on rakenteeltaan hyvä ja sillä on hyvä hyppytekniikka. Kapasiteetikas ratsu esteluokkiin! |
| 34. | Sandstorm
SWA trakehnertamma - s. 30.3.2007 - Chapassio x Venezia xx - om. corbin. Nätti ja rakenteeltaan korrekti tammavarsa, joka on pirteä ja energinen. Temperamenttiakin löytyy vaikka muille jakaa, eli vain osaaviin käsiin. Kehityskelpoinen nuori ratsunalku esteradoille! Tamma omaa myös hyvät ja puhtaat liikkeet. |
| 35. | Headhunter
SWA holsteinerori - s. 1.4.2007 - Hugh the Hand x Renesaince R - om. Skurvash Raamikas, suurikokoinen orivarsa, jossa on kapasiteettia isoimpiinkin rataesteluokkiin! Ruunikosta varsasta voisi odottaa hyvää ja lahjakasta hyppääjää jo sen suvunkin perusteella, sillä molemmat vanhemmat ovat menestyneet mukavasti. Saavutuksia: VIR MVA Ch, hyviä näyttelytuloksia (NJ), hyviä kilpailutuloksia (ERJ-I) |
| 36. | Gazelle
SWA westfalentamma - s. 4.4.2007 - Walzertänzer x Antelope H - om. MYYNNISSÄ Nimensä veroinen tammavarsa. Liikkuu puhtaasti ja omaa hienon laukan. Tamma hyppää innolla ja on hyvin helppo opettaa. Kapasiteetikas hevonen suurin luokkiin, miksei jopa Grand Prix -tasolle! |
| 37. | Teheran
SWA trakehnerori - s. 6.4.2007 - Tatenlos Held GER x Rhada - om. MYYNNISSÄ Rohkea ja utelias orivarsa, jolla on upeat liikkeet: niissä on elastisuutta, lennokkuutta ja tahdikkuutta vaikka muille jakaa. Ori myös hyppää innolla, mutta ei ole rakenteeltaan estehevostyyppiä. |
| 38. | Carillon
SWA trakehnerori - s. 10.4.2007 - Chapassio x Moviestar - om. Johanna Komea tumma nuori ori, jolta löytyy lennokkaat liikkeet ja paljon hyppykapasiteettia. Tässä varsassa on laatua aina Grand Prix -radoille asti. Ori hyppää rohkeasti ja on luonteeltaan sopiva kilpahevoseksi. Laatupakkaus! |
| 39. | Hadrian
SWA trakehnerruuna - s. 20.4.2007 - Gordian II x Khameleon - om. MYYNNISSÄ Hyväliikkeinen varsa, jolla riittänee kapasiteettia paitsi este- myös kouluradoillekin. Luonteeltaan hieman omapäinen, mutta rohkea, yritteliäs ja kuitenkin helppo opettaa. Laatuhevonen lajiin kuin lajiin! |
| 40. | Red
Fox SWA xx englantilainen täysiveriori - s. 21.4.2007 - Yellow Cab x Polarfuchs - om. Johanna Hieno orivarsa, jossa on kapasiteettia korkeimmillekin esteille asti. Orilla on puhtaat, mutta tavalliset liikkeet. Se on luonteeltaan hieman omapäinen, mutta varmasti näpsäkkä osaavissa käsissä. Saavutuksia: hyviä kilpailutuloksia (ERJ) |
| 41. | Adonis SWA oldenburgori - s. 25.4.2007 - Amnestie R x Gigolourine - om. Melko hyväluonteinen orivarsa. Suurikokoinen ja raamikas ratsunalku niin koulu- kuin esteradoillekin. Hyväliikkeinen, etenkin käynnissä kehumista. Helppo opettaa ja käsitellä. Kuollut 7/2008 |
| 42. |
Cassini SWA |
| 43. | Rubiana
SWA trakehnertamma - s. 30.4.2007 - Sensation x Rhada - om. Kingsvalley Luonteeltaan hieman arka, mutta kaunis tammavarsa. Omaa nätit liikkeet ja harmiksemme tuntuu viihtyvän paremmin sileällä, kuin esteradoilla. Kuitenkin varsin näpsäkkä pakkaus pienemmille esteille. Saavutuksia: hyviä kilpailutuloksia (ERJ) |
| 44. | Go
for Catch SWA trakehnertamma - s. 1.5.2007 - Chapassio x Go for It xx - om. karyu Jalo ja siro tamma, jolla on hienot liikkeet ja mukavan positiiviinen asenne kaikkea uutta kohtaan. Oppivainen, ystävällinen ja hyväkäytöksinen nuori tamma, josta toivotaan hyvää kilpahevosta kenttään ja esteille. Kuollut |
| 45. | Sceregan
SWA trakehnerori - s. 1.5.2007 - Sensation x Venezia xx - om. hyena Vahvaluonteinen, mutta yhteistyökykyinen ja erittäin komea rautias orivarsa. Liikkuu ja hyppää kuin tiikeri, mistä saanut nimensäkin. Kyvykäs hevonen suuriin esteluokkiin tai vaikka vaativaan kenttään. |
| 46. | Morning
Star SWA trakehnertamma - s. 4.5.2007 - Sensation x Moviestar - om. mollis Mukavaluonteinen, pirteä ja energinen kimo tammavarsa. Laatupakkaus, hyppykykyä yltänee aina Grand Prix -tason esteradoille asti. Liikkuu puhtaasti, mutta omaa muutoin tavalliset liikkeet. Saavutuksia: hyviä kilpailutuloksia (ERJ) |
| 47. | Danny
de Vito SWA hanoverianori - s. 9.5.2007 - Don Corleone x Tarnanstrich - om. MYYNNISSÄ Hurmaava rautias orivarsa, jolla riittänee hyppykykyä ja -taitoa suurillekin esteille. Varsalla on takanaan hieno estehevossuku. Se on myös rakenteeltaan korrekti ja omaa hyvät liikkeet. |
| 48. | Tigriana
SWA hanoveriantamma - s. 11.5.2007 - Don Corleone x Tigerland - om. Skurvash Elegantti rautias tammavarsa, joka on luonteeltaan ystävällinen ja utelias. Tammalla on hieno estehevossuku, molemmat vanhemmat ovat Grand Prix -tason estehevosia. Varsa omaa myös tahdikkaat, ponnekkaat liikkeet. Saavutuksia: hyviä kilpailutuloksia (ERJ) |
| 49. |
Warcraft
SWA |
| 50. | Monaghan
SWA hanoverianruuna - s. 30.5.2007 - Moordenaar PB x R Volizzani - om. 99 H&P Hyväsukuinen, kevytrakenteinen orivarsa. Luonteeltaan tulisieluinen, vaatii osaavan käsittelijän. Erittäin rohkea ja kyvykäs, mutta myös kovapäinen eli luonnetta löytyy. Omaa hyvän hyppytekniikan ja paljon ponnistusvoimaa, hyppää myös rohkeasti ja liikkuu puhtaasti. Saavutuksia: hyviä kilpailutuloksia (ERJ) |
| 51. | Rhianna
SWA trakehnertamma - s. 9.6.2007 - Gordian II x Rhada - om. Mayday Hienoliikkeinen, mutta pienikokoinen tamma. Hyppää rohkeasti ja innolla, mutta ei ole osoittanut riittävää kapasiteettia isoimmille esteille. Kasvanee kuitenkin hyväksi kilpuriksi 120cm-esteradoille tai kouluratsuksi. Kuollut |
| 52. | Yellow
Cape SWA xx englantilainen täysiveriruuna - s. 10.6.2007 - Yellow Cab x Venezia - om. Kingsvalley Tulisieluinen orivarsa, jolla on hieno suoritushevossuku. Vanhemmat ovat kapasiteetikkaita hyppääjiä, kuten myös tämä kaveri. Rohkeutta ja hyppykykyä löytyy vaikka muille jakaa. Kyvykäs hevonen niin esteille kuin kenttäänkin! |
| 53. | Yellow
Cop SWA xx englantilainen täysiveriori - s. 10.6.2007 - Yellow Cab x Euforia - om. corbin. Kovaluonteinen orivarsa. Varsalla on hyvän suku, minkä vuoksi sillä edellytyksiä aina Grand Prix -esteradoille asti. Hyppää vielä hieman epävarmasti, mutta hyvällä tekniikalla. Omaa keskinkertaiset liikkeet kaikenkaikkiaan, mutta todella hienon laukan. Näppärä ratsu esteradoille. |
| 54. | Rockstar
SWA trakehnertamma - s. 11.6.2007 - Yellow Cab x Moviestar - om. brainchild Laatupakkaus vaativallekin esteratsastajalle! Varsassa yhdistyy puhtaat ja ponnekkaat liikkeet, suuri hyppykyky, hieno hyppytyyli ja mahtava luonne. Näppärä ja kapasiteetikas hevonen aina Grand Prix -tasolle asti. Tulevaisuuden ruusukehai! |
| 55. | Realistica
SWA holsteinertamma - s. 24.7.2007 - Gawain GER x Renesaince R - om. Poem's Tammavarsa, joka on varmasti positiivisimmalla asenteella varustetuin hevonen, jonka olemme koskaan kasvattaneet. Hyvinliikkuva, kapasiteetikas kaveri, jolla on hyppykykyä ja rohkeutta varmasti ainakin 150cm-esteradoille! Saavutuksia: hyviä kilpailutuloksia (ERJ) |
| 56. | Black
Parade SWA oldenburgori - s. 26.7.2007 - Black Pirate x Gigolourine - om. Poem's Temperamenttinen orivarsa, joka on rohkea ja itsevarma. Hyppää hyvällä tekniikalla ja menee mukisematta yli erikoisesteistäkin. Suurikokoinen kaveri, jolla on myös suuren hevosen liikkeet. Saavutuksia: hyviä kilpailutuloksia (ERJ) |
| 57. |
Paranca
SWA |
| 58. | Immortal
Star SWA holsteinerori - s. 29.7.2007 - Immortal Challenge x Java Bahia - om. MYYNNISSÄ Luonteeltaan ystävällinen orivarsa, jolla on takaan hieno suoritushevossuku. Tulevaisuudessa varmasti näppärä esteratsu. Rakenteeltaan korrekti, mutta liikkeiltään tavallinen. |
| 59. | Dolce
Vita SWA hanoveriantamma - s. 1.8.2007 - Ophidian Morfin ITH x Dolce Latte SWA - om. Diamonte Loistosuvusta tuleva kaunis tammavarsa, joka on luonteeltaan sisukas, pirteä ja ystävällinen. Tamma hyppää rohkeasti kaikenlaiset esteet. Ongelmaton käsitellä kaikissa tilanteissa. Kyvykäs. Saavutuksia: hyviä kilpailutuloksia (ERJ) |
| 60. | Ruanda
SWA trakehnertamma - s. 2.8.2007 - Gordian II x Rhada - om. hyena Hyväliikkeinen tamma, joka on luonteeltaan hyvin omapäinen ja tammamainen. Hyppää rohkeasti ja innolla, mutta hyppytekniikaltaan ei ole parhaimmistoa. Hyvä hevonen esteille tai kenttään! |
| 61. | Tarnanstern
SWA hanoveriantamma - s. 2.8.2007 - Don Corleone x Tarnanstrich - om. MYYNNISSÄ Kaunis rautias tamma, joka on temperamenttista sorttia. Halutessaan hyppää ylitse isoistakin esteistä ja kapasiteettia esteille on. Omaa myös kohtalaisen hyvät liikkeet. Nopea oppimaan. |
| 62. | Don
Salieri SWA hanoverianori - s. 2.8.2007 - Don Corleone x Replica - om. Skurvash Tulisieluinen orivarsa, joka joutaa vain ammattimaiselle tallille. Omaa hyvän rakenteen, komeat liikkeet ja erittäin paljon hyppykapasiteettia, mutta on luonteeltaan turhan hankala käsiteltävä. Kuitenkin varmasti tulevaisuuden ruusukehai esteluokissa. Saavutuksia: hyviä kilpailutuloksia (ERJ-III) |
| 63. | Terracotta
SWA hanoveriantamma - s. 3.8.2007 - Don Corleone x Tigerland - om. Peculiár Ystävällisluonteinen rautias tammavarsa, jolla on suuret ja tahdikkaat liikkeet. Energinen, pirtsakka tamma, joka myös hyppää rohkeasti. Omaa paljon kapasiteettia esteratsastuksen saralla, taustalla hieno estehevossuku. Saavutuksia: hyviä kilpailutuloksia (ERJ) |
| 64. | Ciancia
SWA trakehnertamma - s. 3.8.2007 - Gordian II x Ciana - om. corbin. Mukavaluonteinen tammavarsa, joka on kovin puheliasta sorttia. Liikkeiltään upea, minkä vuoksi sopinee hyvin myös kouluratsuksi, mutta osaa myös hypätä. Käsiteltäessä helppo. Lisäksi varsa on nopea oppimaan. |
| 65. | Gratian
SWA trakehnerori - s. 4.8.2007 - Gordian II x Pepita II - om. Lexington Kevytrakenteinen, kaunispiirteinen orivarsa, jolla on melko tavalliset liikkeet, mutta erittäin paljon hyppykapasiteettia. Luonteeltaan vastaanottavainen ja melko hyvätapainen, mutta vaatii käsittelijöiltään määrätietoisuutta. Saavutuksia: hyviä kilpailutuloksia (ERJ) |
| 66. | Daisy
Star SWA xx englantilainen täysiverinen - s. 4.8.2007 - Yellow Cab x Daisy Apricot - om. shonna Reipas, hyvin eteenpäin liikkuva tamma, jolla on keskiverrot liikkeet. Hyppää rohkeasti, eikä ihmettele tavallisia erikoisempiakaan esteitä. Takana hieno estehevossuku, laatutäysiverinen esteradoille. |
| 67. | Praesta
SWA trakehnertamma - s. 5.8.2007 - Gordian II x Polarfuchs xx - om. D'Lorah Upea rautias tammavarsa, jonka rakenteessa yhdistyy jalous ja erinomainen ratsuhevostyyppi. Omaa keskiverrot, joista käynti kuitenkin erottuu edukseen. Hypätessään hieman epävarma, mutta omaa paljon kapasiteettia. Saavutuksia: hyviä kilpailutuloksia (ERJ) Kuollut 7/2009 |
| 68. | Dorian
Gray SWA trakehnerori - s. 10.8.2007 - Gordian II x Moviestar - om. Escarcha Arka kimo orivarsa. Rakenteeltaan oikeaoppinen, liikkuu myös puhtaasti ja omaa suuret liikkeet. Hyppää rohkeasti ja on erittäin helppo opettaa ja nopea oppimaan. Raamikas ratsu vaativillekin esteradoille. |
| 69. | Go
For Yellow SWA xx englantilanen täysiveritamma - s. 11.8.2007 - Yellow Cab x Go For It - om. Malina Innokas, luonteikas täysiveritamma, jolla on täysiveriseksi harvinaisen hyvät liikkeet. Suurikokoinen varsa, joka on rakenteeltaan keskiverto. Hyppää innolla, eikä epäröi erikois- tai maastoesteilläkään. Näppärä tamma lajiin kuin lajiin! Saavutuksia: hyviä kilpailutuloksia (ERJ) |
| 70. | Carlito's
Clay SWA holsteinerruuna - s. 11.8.2007 - Carlito's Way x Hallucination - om. MYYNNISSÄ Luonteikas orivarsa, jolla on puhtaat, suuret liikkeet. Hyppää epäröimättä ja hyvällä tekniikalla, ja on tarkka jaloistaan. Rakenteeltaan erinomainen, ehdottomasti jalostusoriainesta. Näppärä kaveri esteradoille! |
| 71. | Venezuela
SWA xx englantilainen täysiveritamma - s. 11.8.2007 - Pioniere x Venezia - om. shonna Utelias ja vikkelä tamma, jonka nopeus voi hämmästyttää. Pienet ja solakat liikkeet ovat mitä parhain apu esteradoille. Vaatii ratsastajalta kunnon avut, tai neiti menettää malttinsa. Kuitenkin hyvin rohkea luonteinen. |
| 72. | Silver
Ensign SWA xx englantilainen täysiveriori - s. 12.8.2007 - Silver Ransom x Euforia - om. rio Upea suuriliikkeinen ori, joka hillitsee itsensä ja pysyy käsissä ratsastajalla kuin ratsastajalla. Hyppytekniikassa on hieman hiomista, mutta herra on helppo ja nopea oppimaan. Suvullisesti ori on vanhan linjan kantaja, eli todellinen helmi. Saavutuksia: hyviä kilpailutuloksia (ERJ-I) |
| 73. | Sabiana
SWA trakehnertamma - s. 20.9.2007 - Millenium Star T x Rubiana SWA - om. Milja Hieno, rautias tammavarsa, joka omaa mukavan tahdikkaat liikkeet. Neidissä on kapasiteettia suuremmillekin esteradoille ja kelpaisi se koulukilparadoillekin varmasti hyvien liikkeidensä vuoksi. Saavutuksia: YLA3, hyviä kilpailutuloksia (ERJ) |
| 74. | Silver
Fox SWA xx englantilainen täysiveritamma - s. 21.10.2007 - Silver Ransom x Polarfuchs - om. Kingsvalley Upeasta suvusta oleva kimo täysiverinen. Hieman arka tamma ja herkkä, kuitenkin todella ystävällinen tapaus. Tarvisee paljon apua kisaradoilla ja luottaa ratsastajaansa täysin. Saavutuksia: hyviä kilpailutuloksia (ERJ) |
| 75. | Vincita
SWA holsteinertamma - s. 01.11.2007 - B&B Calypso x Renesaince R - om. Kingsvalley Hienosta ulkomaalaisesta suvusta oleva ruunikko tamma. Tamma on hyvin hapan, eikä välitä huomiosta tai lääppimisestä. Innokas hyppääjä eikä välitä erikoisista esteistä, vaan menee kaiken yli, minkä vain pääsee. Saavutuksia: hyviä kilpailutuloksia (ERJ) |
| 76. | Millicent
SWA trakehnertamma - s. 05.11.2007 - Yellow Cab xx x Moviestar - om. Kingsvalley Hyvin ystävällinen tamma, mutta myös erityisen ulospäinsuuntautunut. Ei omaa pahoja tapoja, mutta liika lääppiminen käy sen hermoille. Hieman laiska ratsastaa. Saavutuksia: hyviä kilpailutuloksia (ERJ) |
| 77. | T'innamorerai
SWA hanoveriantamma - s. 20.11.2007 - Don Corleone x Tigerland - om. Kingsvalley Todella upeasta suvusta oleva neito! Hieman arka ja epäilevä, eikä luota ihmisiin kovin helposti. Ratsuna herkkä ja yhteistyöhaluinen, ei säiky turhia. Todella innokas ja tarkka hyppääjä. Saavutuksia: hyviä kilpailutuloksia (ERJ) |
| 78. | Euforine
SWA xx englantilainen täysiveritamma - s. 12.12.2007 - Yellow Cab x Euforia - om. Kingsvalley Hyvin positiivinen ja nokkela hevonen, joka tykkää miellyttää ihmisiä. Hienosta suvusta oleva tamma, jolta odotetaan paljon. Tammalta myös löytyy sitä tarvittavaa kapasiteettia suuriin luokkiin. Saavutuksia: hyviä kilpailutuloksia (ERJ) |
| 79. | Passion
Ball SWA holsteinertamma - s. 02.01.2008 - Carlito's Way x Paranoia - om. Skurvash Vaatimaton ja rohkea pieni tamma, jonka päivät vaihtelevat. Joskus jaksaa olla vikuripää, mutta toisaalta myös hieman tahmea. Lyhyet askeleet omaava tamma sopii napakasti esteille, mutta riippuen radasta tietenkin. Saavutuksia: hyviä kilpailutuloksia (ERJ-I) |
| 80. | Veneziana
SWA xx englantilainen täysiveritamma - s. 05.01.2008 - Gold Bullion x Venezia - om. Kingsvalley Hyvin sosiaalinen, mutta myös omistaa hyvän virtalähteen. Todella energinen tapaus, jolla on sitä vaikka muille jakaa. Välillä saattaa unohtaa että puomit voivat lentää todella helposti alas. Rauhallinen ratsastaja tekee ihmeitä. Saavutuksia: hyviä kilpailutuloksia (ERJ) |
| 81. | Dolce
Moria SWA hanoveriantamma - s. 11.01.2008 - Moordenaar PB x Dolce Latte SWA - om. Kingsvalley Yksi hienoimmista hevosista, joita meillä on. Suvullisesti todellinen aarre. Tamma on hyvin omalaatuinen, mutta myös hieman arka uusia asioita kohtaan. Mikäli saavuttaa tamman luottamuksen, on se ratsuna hyvin nopea ja taipuisa. Saavutuksia: hyviä kilpailutuloksia (ERJ) |
| 82. | Chantal
SWA hanoveriantamma - 15.06.2008 - Moordenaar PB x Carissa - om. MYYNNISSÄ Todella kaunis, piskuinen varsa. Tamma on todella energinen ja aina menossa. Sillä on lennokkaat liikkeet ja kohtalaisen hyvä rakenne. Se hyppää hyvällä tekniikalla ja ponnekkaasti. |
| 83. | Java
Mocha SWA holsteinertamma - s. 20.06.2008 - Carlito's Way x Java Bahia - om. Johanna Todella mukavaluonteinen nuori tamma. Varmasti kyvykäs hyppääjä, ainakin 140-150cm-tason esteradoille asti tuntuu hyppykapasiteettia riittävän. Rakenteeltaan melko hyvä, omaa myös kivat liikkeet. |
| 84. | Copperhead
SWA holsteinerori - s. 21.06.2008 - B&B Calypso x Hallucination - om. Skurvash Komea raudikko, jossa on tyyliä! Orilla on melko tavalliset liikkeet todella hyvää ravia lukuun ottamatta. Se on rohkea ja hyppää innokkaasti. Hypätessään ori avaa hyvin takaa ja siltä löytyy myös paljon ponnistusvoimaa. Saavutuksia: hyviä kilpailutuloksia (ERJ) |
| 85. | Gold Rush SWA xx englantilainen täysiveriori - s. 07.08.2008 - Gold Bullion x Euforia xx - om. MYYNNISSÄ Mukavaluonteinen, joskin säpsäkkä orivarsa, josta voisi odottaa jopa Grand Prix -tason estehevosta. Orilla on keinuhevosmainen, suuri laukka. Se on myös rakenteeltaan hyvä. Hypätessään ori kerää jalat hyvin alleen. |
| 86. | Passion Bubble SWA holsteinertamma - s. 30.08.2008 - Crimbitto x Paranoia - om. Kingsvalley Nätti, syntyessään tumma tammavarsa, joka kimoutuu varmasti kasvaessaan. Tulinen ja hyvin herkkä kaveri, jota pitää osata käsitellä oikein. Hyppää hyvällä tekniikalla ja on tarkka jaloistaan. Kapasiteettia aina 150cm-esteille asti. |
| 87. | Nimetön hanoverian - s. 25.08.2008 - Lithium Rest x Dolce Latte SWA - om. MYYNNISSÄ Hieman hankalaluontoinen kaveri, jossa tosin on kapasiteettia vaikka minne! Osaa hypätä ja omaa paljon ponnistusvoimaa. Rakenteeltaan hyvä. Jäänee melko pienikokoiseksi. |
| 88. | Nimetön holsteiner - s. 04.09.2008 - Bloodcraft PB x Romantica SWA - om. MYYNNISSÄ |
| 89. | Nimetön holsteiner - s. 08.09.2008 - Parco Cito SWA x Bottoms Up! PB - om. MYYNNISSÄ |
| 90. | Barclay SWA xx englantilainen täysiveriori - s. 01.04.2009 - Burnin' Sneakers xx x Go For It xx - om. rio Hyvin innokas hyppääjä, mutta hieman liian kiireinen. Päättää oman reitin, ellei ratsastaja ole johtaja. Hyvin itsepäinen tapaus, mutta yhteistyön saavutettua, huomaa että orista on kilpakenttien kuninkaaksi. Liikkeiltään hyvin lennokas. Saavutuksia: hyviä kilpailutuloksia (ERJ) |
| 91. | Priya SWA x anglo arabialainen täysiveritamma - s. 18.05.2009 - Akeem ox x Polarfuchs xx - om. Tessa Hyvin kaunis, isäänsä muistittava tamma. Tämä ensimmäinen anglo arabialainen kasvatti oli tilausvarsa Tessalle. Hyvin energinen tamma ja aina valmiina toimimaan. Askeleet ovat hyvin sulavat ja kauniit, sillon kuin tamma keskittyy tarpeeksi. Saavutuksia: hyviä kilpailutuloksia (ERJ) |
| 92. | Donoghue SWA oldenburgori - s. 21.05.2009 - Dustin'fucker Life SIN x Gigolourine - om. MYYNNISSÄ Todella komea tummahko ori, joka on luonteeltaan varsin ystävällinen. Soveltuu niin koulu- kuin esteradoille ja on hyvin yhteistyöhaluinen tapaus. Tästä herrasta tulee vielä jotain suurta! |